tiistai 26. tammikuuta 2016

Viimeinen mohikaani


Luutnantti Olli Arppe toimii Vuosangan harjoituksen huoltopalvelu-upseerina ja muonittajana. Hän on alan vankka osaaja - onhan hän tehnyt sitä lähes aina, ja lähes aina Maanpuolustuskorkeakoululla ja sitä ennen Kadettikoululla. Tämä harjoitus jäänee Arppen viimeiseksi - hän nimittäin jää reserviin täysin palvelleena kuluvan vuoden aikana.

"Aikoinaan ensimmäiset Vuosangan leirit pidettiin kesällä" kertoo Arppe. Olosuhteet olivat tavallaan helpommat kuin talvella, mutta ei se ihan ongelmatonta hommaa ollut silloinkaan: pöly narskui hampaissa, itikat tunkivat korviin ja hampaiden väliin, elintarvikkeiden kylmäketjun kanssa piti olla tarkkana, kuumuus aiheutti helposti nestehukkaa jne,. Välillä huollon miestenkin piti kiiruhtaa avuksi kulon sammutukseen tai täydennysmiehiksi ampuviin osastoihin" - Olli tuumailee.

Kysyttäessä hauskoista kommelluksista menneinä vuosina, Arppe muistelee: "Kerran talvileirin huoltopäivänä lähdettiin moottorikelkoilla kiertämään ampumapaikkoja. Päätimme oikaista Sutisenjoen poikki, ja sinnehän se meikäläisen kelkka upposi. Ei jäänyt kelkasta kuin perävalo näkyviin. Ja eräässä harjoituksessa sattui, että esikunnan väelle tuli makkarakeiton päältä makkarat, ja kylmässä taisteleville kenttäjoukoille jäi padan pohjalta pelkät perunat."

Vuosangan harjoituksen keittiöhenkilöstö kertoo Ollin olevan aivan huippu talousupseeri, ahkera, huomaavainen ja ammattitaitoinen - ja joskus aikamoinen rääväsuu.. Muistelona eräs heistä kertoo kokemuksestaan Ollin kanssa ensimmäisellä leirillä: "Olli oli semmoinen hesalainen, joka puhui vahvaa stadin slangia - kieltä jota eivät kaikki ymmärtäneet. Minullakin meni aluksi osa ohjeista ohi ja piti toimia ihan arvaamalla!"

"Aika haikeata on jättää Vuosangan korvet taaksensa, mutta on aika jatkaa kohti uusia seikkailuja" huokaa Olli.
Harjoituksen väki kiittää Ollia ja toivottaa menestystä elämässä!
Komentajakapteeni Juha Kokkonen, Maanpuolustuskorkeakoulun huoltopäällikkö














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti