keskiviikko 20. tammikuuta 2016

"Mitä meinasit seuraavaksi?"


Ammuntojen johtoviikko on saavuttanut puolivälin ja viikon viimeiset vedot häämöttävät jo lähellä. Hanskojen on kuitenkin syytä pysyä edelleen käsissä, sillä viimeisten päivien osalta on edelleen paljon oppia jaossa. Kuluneiden päivien aikana on ammunnan kulkua hiottu yhä parempaan muotoon ja loppu viikosta onkin syytä odottaa lähes timanttisia suorituksia. Jokaiselle lienee selvää, ettei näitä asioita opita varomääräyksiä ja teoriaa lukemalla, vaan hommia on harjoiteltava käytännössä.


Kulunut viikko on tarjonnut vanhemman vuosikurssin kadeteille runsain mitoin uusia tilanteita ja osittain uusia ongelmia ratkaistavaksi. Viikon aikana kiristynyt pakkanen on asettanut ammunnan johtajat haastavaan tilanteeseen: miten pitää ampuvan joukon, toimihenkilöstön ja kaluston toimintakykyä yllä, jotta ammunnoista on mahdollista saada kaikki ilo irti. Paljon on mietittävä ja suunniteltava etukäteen, mutta on osattava myös reagoida yllättäviin tilanteisiin ja haasteisiin. Kuka lieneekään joskus todennut, ettei meillä täällä ole ongelmia, on vain ratkaisuja.


Kaiken kaikkiaan kohta vanhemman kurssin ensimmäisen osaston osalta päätökseen tuleva harjoitus on tarjonnut mahdollisuuden kehittyä kouluttajana ja sotilaana, oppia omasta toimintakyvystä ja ennen kaikkea lisää kokemusta taisteluammunnan johtamisesta. Harjoituksesta ei poistuta taskuissa vain saavutetut oikeudet, vaan mukaan lähtee paljon uutta kokemusta ja varmuutta. Näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin tällä polulla kohti työelämää.
H-uran kadettiryhmä

 
 


 
 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti